Joululaulun tarina

 In Musiikin merkitys

Ollessani nuori aikuinen iäkäs äidinäitini sairasti pitkälle edennyttä muistisairautta ja vietti viimeiset elinvuotensa paikallissairaalan potilaana. Äidilläni ja meillä lapsenlapsilla oli tapana välillä laulaa mummille, kun muunlainen kommunikaatio ei oikein häntä enää tavoittanut.

Erään joulun aikaan olimme varta vasten harjoitelleet muutamia kolmiäänisiä joululauluja. Kun aloitimme ”Maa on niin kaunis”, mummi havahtui yhtäkkiä sieltä jostakin kaukaisista omista maailmoistaan ja huudahti: ”Ei sitä, se on niin kalju!”

Äiti hämmentyi, koska ei muistanut, että mummilla olisi koskaan ollut mitään tätä tuttua laulua vastaan ja perustelukin oli vallan outo. Vaihdoimme kuitenkin ohjelmistoa ainoan kuulijamme selkeän mielipiteen vuoksi. Muita valitsemiamme joululauluja mummi kuuntelikin sitten ihan tyytyväisenä.

Tämä tarina kertoo joululaulujen voimakkaista tunnemerkityksistä ja siitä, että näitä monivivahteisia tunteita on joskus todella vaikea kuvata täsmällisesti sanojen avulla. Ehkä jokin kielteisen sävyinen muisto mummin lapsuudesta tai myöhemmistä elämänvaiheista aktivoitui yhtäkkiä juuri tästä laulusta.

Tai ehkäpä erittäin musikaalinen ja tarkkakorvainen vanha rouva halusikin vielä sairasvuoteellaan ilmaista kriittisen mielipiteensä kyseisen laulun sävelmästä, sanoituksesta, sovituksesta – tai meidän esityksestämme. Mutta muistisairaus oli jo hämärtänyt sanojen merkityksiä ja haittasi kovasti oikean sanan löytymistä. Onneksi ”kaljuus” kelpasi meille perusteeksi keskeyttää ei-toivotun laulun esittäminen.

Jälkeenpäin yritimme keskenämme arvuutella, mitä sanaa mummi oli tavoitellut. Muistin sopukoista oli saattanut putkahtaa lapsuudenkodin kaksikielisyyden ja monivuotisten kieliopintojen vuoksi myös jokin vieraskielinen sana, joka meistä vain kuulosti ”kaljulta”. Olisimme niin mielellämme halunneet ymmärtää hänen kokemustaan, mutta valitettavasti se jäi arvoitukseksi. Kaikesta huolimatta tilanteessa syntyi merkityksellinen kolmen sukupolven musiikillinen kohtaaminen. Meille nuoremmille sukupolville siitä jäi myös pysyvä muisto ja tarina, joka kytkeytyy tähän kyseiseen joululauluun.

Kaljun joululaulun tarinan tunnemerkitys minulle on jo vuosien varrella himmentynyt. Nykyisin se on vain yksi mieleeni jääneistä menneiden joulujen pikku sattumuksista. Voimakkaita tunnemuistoja viriää kuitenkin edelleen monista muista joululauluista. Uskon, että tällainen on tuttua sinullekin. Millainen mahtaisi olla sinun tarinasi joululaulusta, joka herättää erityisiä muistoja.

Rauhaisaa joulun aikaa kaikille blogini lukijoille!

Recent Posts

Leave a Comment

Start typing and press Enter to search

Send this to a friend