Päivän vinkki 8: Kehittele omatekoisia soittimia.

 In Musiikki ja hyvinvointi

Soitinrakennus on huippuammattilaisten käsityön taitajien erikoisalaa. Edellisessä vinkissä ehdotin vanhojen soittotaitojen verestämistä tai uuden soittoharrastuksen aloittamista olettaen, että kotoa löytyy harjoittelun mahdollistava soitin. Tässä vinkissä rohkaisen vapaamuotoiseen, kokeilevaan soitteluun. Kannustan kehittelemään tai rakentelemaan tilapäissoittimia matalan kynnyksen kotibändin tarpeiksi tai vain omaksi iloksi.

Kotioloissa omaperäisiä soittimia voi kehitellä millaisista esineistä ja tarvikkeista vaan, kun yhdistää aikuisten ja lasten mielikuvituksen ja näppäryyden. Esikuvaksi sopii Risto Räppääjä, joka rummutti kattiloita ja pannuja.

Rummuttaa voi kämmenillä, sormenpäillä tai rumpukapuloiden tapaisilla välineillä. Rummuksi käy esimerkiksi pöytä tai muu huonekalu, laatikko, nurin käännetty ämpäri ja moni muu kodin iskunkestävä esine. Kuulostele, miten saat aikaan parhaiten kaikuvan äänen. Todennäköisesti se syntyy esineistä, joiden sisällä tai alapuolella on tyhjää tilaa eli jonkinlainen kaikukoppa. Erilaisia vaihtelevia äänensävyjä löydät kokeilemalla mahdollisimman monenlaisia soittovälineitä, esimerkiksi kauhoja, keppejä tai vaikkapa syömäpuikkoja tai tiskiharjoja. Itseäsi eniten miellyttävistä yhdistelmistä rumpuja ja kapuloita rakentuu ainutkertainen rumpusetti.

Tuttuja rytmisoittimen peruslajeja ovat muun muassa rytmikapulat (lyödään yhteen), marakassi (ravistetaan), kulkuset (kilistetään), tamburiini (helistetään) ja guiro (raaputetaan). Kotoa löytyvistä tavaroista ja materiaaleista näitäkin äänimaailmoja on mahdollista rakennella, vaikka soittimen ulkonäkö poikkeaisi hyvinkin luovasti alkuperäisestä esikuvastaan. Voit hyödyntää muovipulloja, purkkeja, sipsi- yms. putkiloita, pullonkorkkeja, helmiä, ryynejä, hiekkaa, pikkukiviä – siis ihan mitä vaan. Pullot ja putkilot kannattaa liimata tai teipata kiinni mahdollisimman tiiviisti, etteivät täytteet leviä lattialle kesken innokkaan soiton.

Löydätkö kotoa näiden lisäksi esineitä, joihin puhaltamalla syntyy ääntä tai jotka soivat, kun niitä pyörittää ympäri? Osaatko soittaa lusikoilla, ruohonkorrella, kammalla tai viinilaseilla?

Tarkkoja rakenteluohjeita en tähän liitä, koska googlaamalla esimerkiksi hakusanoilla ’rakenna itse soitin’, ’tee itse soitin’ tai ’itsetehtyjä soittimia lapsille’ löytyy yksityiskohtaisia ohjeita monenlaisiin soittimiin, myös sellaisiin, joita en tässä edes vielä maininnut. Perinteisillä itse rakennetuilla soittimilla on hauskoja nimiä, esimerkiksi mänkeri, turpajurra, rapapalli ja lepenelauta. Näitä löytyy Kulttuuriosuuskunta Uulun soitinkokoelmasta.

Kun oma soittimesi on valmis, saat myös keksiä sille oman persoonallisen nimen, koska juuri samanlaista ei ole kellään muulla.

Recent Posts

Leave a Comment

Start typing and press Enter to search

Send this to a friend