Zoomailuja musiikkiterapian maailmankongressin teemoihin
Kongressi sai muistamaan, miten tärkeää on omaa työtä kehittäessä zoomata sekä lähelle että kauas.
Osa esityksistä keskittyi terapiatyön tai terapian tutkimuksen menetelmällisiin tai muihin yksityiskohtiin. Työn luonteeseen kuuluu, että pienilläkin vivahteilla voi olla merkitystä yksittäisessä vuorovaikutustilanteessa tai terapiaprosessin vaiheessa. Ihmisten väliset kohtaamiset ovat työn ydintä. Pikkutarkalle analyysille on siis perusteensa.
Samanaikaisesti on olennaista hahmottaa ydintyö osana ajallista, paikallista ja kulttuurista kontekstia. Tarkasteltava konteksti voi sitten olla suppea tai laaja toimintaympäristö, esimerkiksi perhe, koululuokka, sairaala, terveydenhuoltojärjestelmä, yhteiskunnallinen tilanne tai kulttuuriympäristö.
Kaksinkertainen edelläkävijä
Järjestyksessään 16. musiikkiterapian maailmankongressin ajankohta heinäkuussa 2020 osui keskelle pandemiaa. Paikka olisi ollut Pretorian yliopisto Etelä-Afrikassa eli kongressi olisi pidetty ensimmäistä kertaa Afrikan mantereella. Järjestelytoimikunta joutui viime hetkellä perumaan perinteisen muotoisen tapahtuman, mutta historiaa järjestäjät tekivät toteuttaessaan sen sijaan ensimmäisen virtuaalisen maailmankongressin.
Suurin osa ohjelmasta järjestettiin webinaarisovelluksen avulla, mutta päättäjäisseremonia toteutettiin etäterapiasta tuttua Zoom-ohjelmaa käyttäen, jolloin osallistujien oli mahdollisuus nähdä myös toisensa istumassa olohuoneissaan, työhuoneissaan tai pihoillaan ympäri maailmaa – paitsi siellä, missä seremonia osui yöaikaan.
Suunnitelmien muututtua lyhyellä varoitusajalla kongressiesitykset oli videoitu vain muutamia viikkoja ennen kongressia. Näin ollen kuultiin paljon ajankohtaisia kommentteja ja lähes kaikilta esiintyjiltä vahva kaipuu kasvokkain kohtaamisiin niin asiakkaiden kuin kollegojen kanssa.
Siltojen rakentamista musiikkiterapian avulla ja musiikkiterapiassa
Kongressin pääteemaksi oli valittu The Polyrhythms of Music Therapy. Ohjelmaan hyväksytyt esitykset toteuttivat ajatusta useammasta samanaikaisesta itsenäisestä rytmistä erittäin monin eri tavoin. Kyse on vuorovaikutuksesta ja yhteisöllisyydestä, jossa kunnioitetaan monimuotoisuutta. Yksilötasolla se liittyy ammatilliseen kasvuun, alkaen tulevien musiikkiterapeuttien koulutuksesta aina kokeneiden konkareiden ehkä vakiintuneisiin ajattelu- ja toimintamalleihin.
Esimerkiksi eteläafrikkalaisen ja norjalaisen musiikkiterapeutin dialogimuotoisessa esityksessä pohdittiin, mitä eri kulttuureista tulevien ihmisten kohtaamisessa on keskeistä. Keskustelijat nostivat esiin avainsanoja, kuten avoimuus uudelle, antautuminen dialogiin ja vuorovaikutukseen, oman tietämättömyyden ja osaamattomuuden sietäminen, uskallus mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, halukkuus oppia, vieraanvaraisuus, empatia sekä valtasuhteiden tiedostaminen.
Seurasin myös symposiumia, jonka teemana oli musiikkiterapia ja musiikkiterapeutti inkluusion edistäjänä koulumaailmassa. Aiheesta tehtyjä tutkimuksia esiteltiin sekä vertailtiin eri maiden koulutusjärjestelmiä, lainsäädäntöä ja asenteita. Italian todettiin olevan inkluusion suhteen edelläkävijämaa. Yhteiseen musiikilliseen toimintaan osallistuminen edistää tutkimusten mukaan lasten keskeisiä vuorovaikutustaitoja: omien ja toisten tunteiden tunnistamista, oman itsen hyväksymistä sellaisena kuin on, erilaisuuden ymmärtämistä sekä ristiriitatilanteiden ratkaisemista ilman väkivaltaa.
Koskeeko tämä minuakin?
Sosiaaliset ja yhteiskunnalliset näkökulmat nousivat esiin kongressiesityksissä todella laajasti. Pohdittiin, edistämmekö ammatillisessa roolissamme aktiivisesti tasa-arvoa, resurssien oikeudenmukaista jakamista ja palvelujen saavutettavuutta. Vahvistammeko hiljaisten ja hiljennettyjen ihmisten äänten tulemista kuulluiksi?
Zoomaan lopuksi hyvin lähelle eli omaan ammatilliseen identiteettiini ja asenteisiini: Kenen asialla minä terapeuttina olen? Uskallanko tarkastella itseäni erilaisiin enemmistöihin tai vähemmistöihin kuuluvana, ja mitä kaikkea se merkitsee suhteessa terapiatyöhöni ja asiakkaisiini?
