Lupa laulaa
Jos voisin laulaa kuin lintu voi
”Jos voisin laulaa kuin lintu voi, jos sois mun äänen’ kuin leivon soi”, unelmoidaan tutun laulun sanoituksessa. Yllättävän monessa laulussa laulaja pohtii lauluääntään, laulutaitoaan tai laulamisen merkitystä itselleen. Myös kappaleessa Kevätsointuja runoilija Larin-Kyösti kuuntelee kiurujen laulua ja toivoisi niiden tavoin pystyvänsä ilmaisemaan laulullaan ”elon onnea”, jolloin hän voisi sydämestään todeta ”Ja ma oikea laulaja oisin!”
Entä jos ei koe itseään ”oikeaksi laulajaksi”, onko silti lupa laulaa?
Laulaja ilman lauluääntä
Työssäni ja vapaa-ajallani olen laulanut paljon, mutta halusin oppia lisää. Menin kansanlaulukurssille. Lähtötilanne oli omasta mielestäni surkea, lähes toivoton; minulla oli niin sanotusti ääni poissa. Valittelin, että ääni ei nyt oikein kulje ja olo on muutenkin väsynyt. ”Ei haittaa mitään”, sanoi opettaja. Muut ryhmäläiset lauloivat ja minä vähän pihisin mukana. Vähitellen omakin ääni alkoi kulkea. Sitten kokeiltiin jotain minulle haastavaa. Totesin, että en taida nyt vielä uskaltaa yrittää. ”Se on täysin ok”, sanoi opettaja.
Jostain syystä minun oli vaikea uskoa, että laulamattomuus ei olisi ongelma laulukurssilla. Mukavia opettajia minulla on ennenkin ollut, mutta tämä opettaja näytti olevan aidosti sitä mieltä, että jokainen osallistuja oli tervetullut ja sai osallistua juuri sellaisena kuin on. Näinhän minä itsekin olen aina ajatellut omassa musiikkiterapeutin työssäni.
Terapiassa kyse ei ole laulutaidosta, osaamisesta tai ”oikeasta” tavasta laulaa. Minulle terapeuttina laulaminen on musiikillista kohtaamista, jakamista, itseilmaisua, kommunikointia ja yhdessä tekemistä. Yhdessä laulaminen voi toteutua myös jollain totutusta poikkeavalla tavalla, esimerkiksi silloin kun asiakaslapsi tai -aikuinen ei toimintarajoitteidensa vuoksi pysty tuottamaan lainkaan puhumista tai laulamista muistuttavaa ääntä.
Kansanlaulukurssin kokemus sai minut taas kerran pohtimaan laulamisen monia puolia ja syvintä olemusta. Mitä kaikkea muutakin laulaminen on kuin arvioinnin ja harjoittelun kohteena oleva taito tai suoritus – myös terapiamaailman ulkopuolella. Vaikka en aluksi itse voinut juurikaan laulaa, toisten kurssilaisten tuottama laulu ympäröi minut ja tuntui värähtelynä myös omassa kehossani. Olin osa laulavaa ryhmää ja tunsin voimakasta yhteenkuuluvuutta. Jokaista kannustettiin osallistumaan kurssin tavoitteiden mukaiseen opiskeluun omalla persoonallisella äänellä ja tavalla.
Mitä minä sitten opin laulukurssilla, jossa osallistujien taitoja ei arvioitu eikä vertailtu, ja päätöskonserttikin asettui vain luontevaksi osaksi oppimisprosessia? Opin uutta ohjelmistoa, erilaisten kansanlaulujen tyyliä ja tekniikkaa, stemmalaulua, improvisointia, yhteistyötä soittajien ja tanssijoiden kanssa, tekstin tulkintaa sekä rohkeutta laulaa omalla äänellä ja sydämellä.
Laulamisen monet merkitykset
Edellä oleva pohdiskeluni käsittelee vain yhtä kapea-alaista näkökulmaa laulamiseen. Laulamisen monista puolista, sen hyvinvointivaikutuksista sekä laulamisesta kuntoutuksen välineenä on saatavilla paljon tutkimustietoa. Olen aiemmin kirjoittanut tästä aiheesta mm. otsikolla Laulamisen tiede ja taide osallistuttuani Science of Singing -tapahtumaan Helsingin yliopistossa.
Syyskuussa 2023 norjalainen järjestö Krafttak for sang isännöi Pohjoismaista laulusymposiumia (Nordisk Sangsymposium). Symposiumin suomenkielinen teema kuulostaa kiehtovan laajalta: Laulun rooli ja tehtävä yhteiskunnassa. Englanniksi tapahtumaa esitellään sen sivustolla näin: ”We invite you to join us for eventful days in Oslo, Norway to explore one of our most meaningful forms of cultural expression – song. Nordic Song Symposium welcomes all who are interested in singing and the significance of song in society to gather as a community to share knowledge, learn, network, and sing together. This symposium will present research and educational activities that focus on the significance of singing in relation to the arts and culture, health, fellowship, and learning.”
